Työkaveriksi?

Liity Minnan ja Jussin ystäväpiiriin

Tule lähettäjäksi
Suurimmalla osalla Kansan Raamattuseuran työntekijöistä on tukenaan lähettäjäpiiri.

 Lähettäjäpiiri on joukko ihmisiä, jotka tukevat valitsemaansa työntekijää tai työalaa rukouksin ja taloudellisesti. Piiriläiset saavat säännöllisesti lähetiltään kirjeen työn kuulumisista ja rukousaiheista. 
Kirjeen mukana on tilisiirto, jolla työtä voi halutessaan tukea. Jokainen voi tukea työtä halunsa ja varojensa mukaan. Toiminnan jatkumisen kannalta säännöllisellä tuella on kuitenkin suuri merkitys.

Miksi lähettäjäpiiri?
Kansan Raamattuseuran työn ovat kautta vuosien tehneet mahdolliseksi pääasiassa yksityiset ihmiset, joille evankeliumin ilosanoman levitys on ollut ja on sydämen asia. KRS ei saa työlleen mitään säännöllistä julkista tukea tai esimerkiksi verovaroja. Monet tukijoistamme eivät voi itse lähteä kokotoimiseen hengelliseen työhön. Useimmilla on kuitenkin mahdollisuus auttaa jotakuta toista lähtemään. Vaikket voikaan itse lähteä, voit lähettää muita.

Uskollisten lähettäjien ja työn ystävien avulla KRS on pystynyt viemään hyvää sanomaa eteenpäin jo yli puolen vuosisadan ajan myös monille pioneerialoille.

Liity tukirenkaaseemme

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Katuosoite

Postinumero

Postitoimipaikka